 |
10.12.2002
Steissari
Kolme vuotta Venäjän lähetystön pommidraamasta ja Helsingin EU-kokouksesta.
Joulukuussa 1999 pidettiin Helsingissä EU-huippukokous, jossa kävi myös venäläisiä vieraita. Päätöspäivän rajut mielenosoitukset herättivät laajaa huomiota.
Sitä vastoin Venäjän suurlähetystön hektinen hälytystila kauhunhetkineen saatiin pysymään salassa pitkään. Kerron näistä tapahtumista eri vaiheissa mukana olleiden kuvausten ja dokumenttien pohjalta, hieman nimiä muunnellen. Aktivisti Sepi sekaantui asioiden kulkuun joskus alkuillasta...
Sepin hengitys rahisi, kun hän käänsi Suomen kanavalle. Hän hieroi ohimoaan ja puristi silmänsä tiukoiksi viiruiksi.
”Joulukuun yhdestoista on viides Suomen itsenäisyyspäivän jälkeinen päivä. Euroopan unionin huippukokous ja sen suurellinen päätöstilaisuus olisi voitu järjestää monen mielestä vähän myöhemminkin. Melkein kaikkien vieraiden käytös oli kunnioittavan korrektia. Kukaan ei halunnut kärjistää kysymyksiä siitä mihin ja miten kauas EU:n yhteisiä voimavaroja osoitettaisiin, sijoitettaisiin viisaasti tai syydettäisiin.”
Sepi hengitti syvään. Hän kaatoi suuhunsa oluttölkin lämmenneen pohjatilkan. Hän oli tehnyt päätöksensä.
”Vain yhden kotimaisen suuren ja mahtavan etujärjestön aktivistit käyttivät tilaisuutta hyväkseen saadakseen asiansa kuuluviin lähes keskieurooppalaiseen malliin. Pienryhmien protesteissa ei voisikaan olla samanlaista kaikupohjaa, joka liittyy yhteisiin arvoihin, maahan ja sen historiaan ja siihen kenen kutsusta ja mitä kainalossaan vieraat tulevat.”
Sepi korjasi vääntynyttä asentoaan nojatuolissa ja suuntasi omatekoisen kauko-ohjaimen televisioon.
”Yhtä kaikki ulkomaiset journalistit panivat merkille jonkinlaisen hienoisen muutoksen värähtelyn ilmassa. Jollain tavoin se oli käynyt ilmi tämän jäyhän kansan hitaasti päivittyvissä tavoissa ja kulttuuritottumuksissa. Kaiken kaikkiaan, useimmat tarkkailijat lienevät kokouksen antiin ja Suomen puheenjohtajuuteen vuosituhannen vaihteessa itse tykönään tyytyväisiä – myös Venäjän pääministeri Putin. Päätän raporttini täältä Messukeskuksesta tähän.”
Sepin kauko-ohjaimesta kuului vaimea naksahdus ja ulkoministeri Halosen pää hajosi tuhansiksi valopisteiksi ennen pimeyttä.
Pitkään mieltä askarruttanut spontaani teko tapahtuisi tänään.
- Posolstvo Rossii, Venejen suurlehetysto… Halo?
- Dobryj vetsher.
- Dobryj vetsher! lähetystövirkailijan ääni vapautui hänen kuultuaan venäjää.
- Allahu akbar!
-
Virkailija nielaisi. Arabiankielinen huudahdus ei tiennyt hyvää. Hän mykistyi kuuntelemaan saneltavan tiedonannon. Venäjän kieli ei enää kuulostanut tervehdykseltä kotiväeltä, vaikka se saattoikin tulla kotimaahan kuuluvalta alueelta.
Lähetystössä räjähtäisi pommi kello 24.00.
Sepi ponnahti pystyyn. Hän punnitsi kiivaasti päätöstään. Hän heitti tyhjän tölkin nurkkaan muiden joukkoon. Oliko ollut oikein antaa tehtävä Rashidille? Oliko hän ollut liian kiireinen käskytyksessään? Rashid oli tulkinnut signaalin liian yksioikoisesti. Olisi tarvittu Toivoa ainakin lumeeksi. Ehdollisuuden ja neuvottelulinjan olisi jollain tapaa pitänyt häivähtää avauksessa.
Sepi sytytti uuden savukkeen. Rashid oli tehnyt pelkän ilmoituksen, ikään kuin toisessa päässä ei olisi ollut ihminen vaan kone. Teknisesti ottaen ryssäkin oli ihminen.
Lähetystövirkailija huomasi tuijottaneensa eteensä luuri kädessään liian monen piip-äänen ajan. Oli toimittava määrätietoisesti. Tiedustelu-upseeri oli varmasti kuullut puhelun ja todennäköisesti jo reagoinut siihen. Tällaiset tapahtumat piti silti aina kirjata, olivat ne vakavastiotettavia tai eivät. Tämä oli vaikuttanut sellaiselta.
Kääntyessään raportintekoon virkailija yritti muistaa, oliko soittaja puhunut pommista, räjähteestä vai vain räjähdyksestä. Hän ei halunnut, että asia tarkistettaisiin muiden kuullen nauhalta tai tarkkakorvaisilta politrukeilta. Sen hän päätti oveen koputtaessaan, että ainakin soittajan toinen äidinkieli oli murteellinen venäjä. Onneksi vihaisia puheluja ja keskustelupyyntöja oli tullut taloon pitkin iltaa.
Sepi selasi eri maiden uutiskanavia. Hän alkoi olla varma, että tarvitaan yksi korjaava viesti. Sen jälkeen hän ei ottaisi yhteyttä verkostoon. Hän oli hävittänyt kaikki puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet jo aikaa sitten, mutta päätti tarkistaa vielä kerran, ettei jälkiä löytynyt. Ja sitten tulisi muistin nollaus. Ja sitten keskittyminen - ja toimeksi…
Sepi antaisi vielä merkin Toivolle, vaikka offensiivin käynnistyttyä niin ei pitäisi tehdä. Sitten hän ei enää koskaan olisi tuntenut ketään muista eikä koskaan tiennyt mitä joku muu teki ja aina tehnyt oman osuutensa yksin ja vain omasta aloitteestaan eikä mikään koodinimistä herättäisi hänessä mitään reaktiota. Tai sitten hän istuisi loppuelämänsä kiven sisällä, jos yleensä eläisi.
- Posolstvo Rossii, Russian Embassy…
- Good evening.
- Good evening, sir.
- May I talk to the Ambassador, please.
- I am afraid he is not… how do you put it…available… not here… sorry, he’s in, but…
- I’d like to leave a message, then. Listen very carefully and take notes…
- Would you like to talk with Igor Silchyov?
- Not Alexander Patsev? Who’s that Igor?
- He is a… how do you call a… kind of secretary.
- His secretary? Okay. He’ll do fine. We’ll have a peace negotiation. Please, connect.
Sepi otti uuden oluen muovikassista, jossa luki CD-Service Airport Prague. Tölkki tuntui kämmenessä käsikranaatilta sokkakorkkeineen. Ehkä siitä voisi konstruoidakin sellaisen, hän ajatteli. Venäläiset sanoisivat sitä sitruunaksi.
Ennen muistin nollausta nousuhumalassaan Sepi ehti käydä läpi asian monet puolet. Hän rauhoitti mieltään nostamalla jalat sohvan selkänojalle. Riski jäädä kiinni on suuri kenellä tahansa missä vaiheessa suunnitelmaa tai sen vaihtoehtohaaraa tahansa. Periaatteessa kaikki nekin mahdollisuudet sisältyivät suunnitelmaan. Tilanne eläisi joka tapauksessa. Aina pitää voida perääntyä. Aina pitää voida vetäytyä kuin mitään ei olisi ollutkaan - ja iskeä sitten yllättävällä tavalla.
Lähetystövirkailija pidätti hengitystään ja oli kirjoittavinaan viestiä paperille. Hän tiesi, että useammat korvat kuulisivat puhelun, mutta hänen tehtäväkseen oli tullut pitää keskustelua yllä. Joskus tämä saatettiin tehdä niin, että joku linjalla oleva paremmin koulutettu puuttui keskusteluun kesken kaiken samaa ääntä tavoitellen.
Tämä soittaja oli kironnut roistovaltion edustuston ja siellä majailevat eikä antautunut minuuttia pidempään keskusteluun. Sen aikana virkailija sai kuulla kotimaansa sotatoimia kannattavien venäläisten olevan ’bloody russki commie bastards and nazis, rogue state tyranny robotniks ja fucking mass-murderers’ ja ’blood-red fascists sekä subjects of an imperialist-communist-satanist occupant army’. Sanat loukkasivat, vaikka kaikki tiesivät sisimmässään, että ne olivat todempia kuin diplomatian ja virallisen tiedotuksen sanat. Samoin oli pääministeri Putinista käytetty luonnehdintoja ’babykiller, major pollutant and main pollution shit, mass-murderer, infant-rapist, pathetic red beggarman and parasite’ sekä ’successor of Gennady Yanayev’.
Sepi osoitti kauko-ohjaimella eteisen kattoon ja saunan kiuas alkoi kuumeta. Hän siveli leukaansa sormenpäillään ja siristi silmiään. Sadat mahdollisten tilanteiden kombinaatiot ja niiden ja kunkin toimijan asenteelliset suhtautumiset toiminnan ja pyrkimyksen ilmitason ja sen julkiprojisoidun sisähahmon kentillä muodostivat mielenkiintoisen monisyisen maailman. Vaikka siellä tarvittiin mielikuvitusta kuin pelissä, se oli tosi.
Tällä pelillä ei näyttänyt olevan sen olemusta kokoavaa selkeää maalia. Mutta piilevänä se oli: isku, joka tuhoaisi. Ja silloin olisi Voiton vuoro.
Venäjän federaation suurlähetystössä kuunneltiin yhä vakavammin mielin eri virkailijoille ohjautuneiden puhelinkeskustelujen nauhoituksia. Illan aikana oli tullut jo useita huolestuttavia soittoja venäjäksi, Britannian ja Amerikan englanniksi, viroksi, ruotsiksi ja suomeksi ja ainakin yhdessä oli ilmaistu selvä aie räjäyttää tai muuten tuhota lähetystö. Jostain syystä tiedustelu ei vielä ollut pystynyt jäljittämään yhtäkään puhelua yksiselitteisesti.
Venäjänkielinen ilmoitus oli aina alkanut arabian sanoilla ’allahu akbar’. Osa puheluista oli ollut luonteeltaan tuohtuneita, mutta sivistyneitä, osassa vilisi ilmaisuja, jotka kaikuivat pahasti henkilöstön korvissa, kuten ’enää ei perkele leikitä, on kyse kuolemasta ja kuolemasta’.
Itse uhkauksessa oli ollut huomionarvoista se seikka, että räjähdystapa ja keskusteluissa mainitut ehdot oli jätetty ikään kuin tarkoituksella täsmentämättä yksiselitteisesti. Tämä haiskahti taktiikalta ja lisäsi pelkoja jopa todellisesta vaarasta.
Sepi tuli saunasta ja halusi tuntea rentoutumisen alkaneen. Muistia nollatessa kaikki kosketus suunnitelmaan pyyhkiytyisi pois. Olisi sisäistettävä tarkoin vain tarkoituksenmukaiset ilmitason totuudet ja tiedot ja oma olemus erilaisissa toteutuvissa tilanteissa ja lopputulemissa.
Kiinnijäämistä suurempana vaarana Sepi piti sitä, että hanke keskeytettäisiin jonkin epäoleellisen sattumuksen vuoksi. Silloin se jäädytettäisiin ehkä pitkäksikin ajaksi. Kuitenkin hän piti malttamattomuutta suurimpana typeryytenä. Tarvittaessa pitäisi koska tahansa olla valmis odottamaan uutta aktivointia vuosiakin. Sepi huomasi jalkojensa puutuvan liikkumattomina sohvankaiteella. Hän työsti uuden signaalin Taistolle ja näppäili kauko-ohjaimella kahvinkeittimen päälle.
- Ei täällä voi olla räjähteitä, lähetystövirkailija sanoi suomeksi.
- Ai osaat siis suomeakin, hyvä. En niin väittänytkään että olisi tai ei olisi, nimetön soittaja sanoi. Mutta ehkä vaara uhkaa ulkoapäin, taivaalta, autosta… voi olla Stinger esimerkiksi… ehkä rakenteissanne on jotain, jota koira ei haista eikä geiger mittaa, oletko kuullut happopommista? On muunkinlaisia… Teillä oli peruskorjaus äskettäin, urakoitsija oli luotettava…
Virkailija ja muut kuulijat vaikenivat hetken puhelun katkettua. Henkilökunta katsoi toisiaan. Soittaja oli maininnut toisen aliurakoitsijan nimen. Tiedon piti olla salainen. Jotkut alkoivat epäröidä, miten suhtautua uhkaajan tarjoamaan toivonkipinään pelastautumisesta poistumalla lähetystöalueelta. Puhelimessa ollut virkailija olisi halunnut kertoa, ettei poistumislupaa olisi todennäköisimmin tässä tilanteessa myönnetty, vaikka joku uskaltaisi sitä pyytää. Venäjä tarvitsi kaikki potentiaaliset marttyyrinsa.
Soittaja oli muistuttanut, että pääministeri Putin oli äskettäin käynyt rienaamassa ja uhkailemassa Säätytalolla ja myös lähetystössä ja että henkilökunnalla olisi ollut oiva tilaisuus vaientaa hänet. Hän oli ollut hyvin vihainen, ettei oltu tehty tuota palvelusta ihmiskunnalle. Lisäksi hän oli tarjonnut mahdollisuutta saada kaksi miljoonaa dollaria valitsemaansa veroparatiisiin ja uuden henkilöllisyyden lännessä, jos auttaisi toteuttamaan vaientamisen esimerkiksi Pietarissa joskus lähitulevaisuudessa.
Soittajan mielestä Venäjän lähetystön tuhoamisessa ei ole mitään pahaa, koska se on suomalaisten rakentama ja maksama eivätkä venäläiset diplomaatit maksa edes parkkisakkojaan. Edellisen lähetystönsä venäläiset olivat itse pommittaneet talvisodan alussa 1939. Henkilökunta, joka jää taloon on kansanmurhan kannattajia ja ansaitsee pyytämänsä kohtalon.
Sepi heitti tyhjän tölkin nurkkaan kasaan. Hän otti Lundia-hyllyköstä Jägermeisteria ja sekoitti sitä energiajuomaan. Oli aika siirtää kaikki oman pään ulkopuolelle.
- Please, I must talk to Antti!
- There’s no such person here. Please tell me who you are?
- I know there’s an Antti there… I talked with him some time ago.
- No, I’m sorry but I don’t know any…
- OK then, there’s no hope.
- (Klik) Hei! Täällä on Antti, puhelimessa! Sain puhelun!
- Ai olet vai, hyvä! Jatketaan siitä mihin jäätiin. Järjestin neuvottelupaikan. Ette puhu siitä ulkopuolisille. Kafeterija Moscow kello 22.45.
- Missä se on?
- Ottakaa selvää. Tarkat ehdot selviävät siellä. Neuvottelijalla täydet valtuudet. Korkeintaan yksi aseeton saattaja, ei salkkuja tai muuta.
- Miten tunnemme?
- En tule itse, tapettavaksi. Tulee ulkopuolinen, joka ei tiedä mistä on kyse. On viaton. Tunnette vaatteista…
Lähetystövirkailija oli tekevinään muistiinpanoja.
- Vai niin… ja antaa meille rasian? Mitä siinä on?
- Lopulliset ehdot.
- Herrajumala! Siinä vaiheessa! Kerro nyt, että ehditään…
- Osan tiedätte jo, osa tulee selväksi siellä. Merkitse nyt tämä: Sotatoimet Tshetsheniassa jäädytettävä. Asiasta ilmoitettava julkisuuteen, ainakin STT:lle niin, että tieto voidaan lukea ylimääräisissä uutisissa viimeistään kello 23.45, jossa lisäksi kerrotaan Jeltsiniltä saadusta vakuutuksesta, että Karjala palautetaan Suomelle vuoden kuluessa.
- Sekin vielä… Aikaa on todella vähän, saammeko edes…
- Se on teidän ongelmanne.
- Mutta jos kerran viestintuojalla on upseerin uniformu, niin kai pitää voida varautua…
- Te ette koske häneen! Jos teette jotain… minulla on… seuraan tapahtumia, näen ja kuulen… voin yhdellä napin painalluksella räjäyttää lähetystön. Laukaisin on koko ajan minuun teipattuna ja vaatii ylläpitokoodia puolen minuutin välein, muuten se aktivoituu ja…
- Mitä! Mitä siinä rasiassa on! (KLIK) – ”…tämä riittää”.
Linjalta kuului vieras ääni. Soittaja tiesi mitä se tarkoitti. Hän sulki mykän luurin.
Sepi nousi ylös, avasi ikkunan ja heitti kuorettoman kännykän kauas ulos. Hän ei kuullut molskahdusta, mutta tiesi, että sellainen kuuluisi Espoonjoen pinnassa. Sitten hän meni saunaan ja alkoi nostella vielä lämpimiä kiukaankiviä lauteelle. Kun vastukset alkoivat näkyä, hän otti yhden kiven erilleen ja käänteli sitä, kunnes löysi rautasahanterän mentävän leikkauksen. Hän kaivoi paitansa alta pienen harmaan sirun ja työnsi sen tiukasti leikkauksen sisään ja latoi kivet entisille paikoilleen. Sitten hän nosti wc-istuimen etureunaa pari milliä lattiasta ja työnsi sinne pienen lyijyvahvisteisen muovikotelon, jollaisia pankit jakoivat 80-luvuilla luottokorttien suojaksi.
Sepi otti jääkaapista pullon salmiakkikossua. Hirveätä ainetta, mutta jotenkin nieltävää, hän ajatteli ja kaatoi kupin täyteen. Hän riisui päällysvaatteensa, sammutti teeveen ja valot ja asettui sängylle selälleen niin levollisesti kuin osasi.
Rentoutustekniikka oli auttanut Sepin juuri ja juuri keskittymään mielikuvaan vuoristomaisemasta, kun ovikello soi. Sepi sytytti lukulampun ja lähti rauhallisesti eteistä kohti. Hän otti kirjoituspöydän laatikosta mattoveitsen. Parvekkeelta päin kuului kahiseva ääni ja vilahti heikko valo. Eteisessä Sepi veti veitsen terän esiin ja avasi lukon vasemmalla kädellä. Ovi ponnahti auki ja jäi tukevasti vaaksan verran raolleen. Ensin näkyi pimeää käytävää ja jokin kapula, sitten kirkas valo suunnattiin silmiin.
- Liikkumatta! Pois se!
Sepi vakuuttui, että tulijat olivat suomalaisia ja laski veitsen hitaasti lattialle.
- Onko muita?
- Ei.
- Varmasti?
- Varmasti. Tulkaa sisään.
Käytävässä näkyi mustahaalarisia miehiä, joista yksi seisoi tikapuilla ja antoi merkkejä ylöspäin. Kattoluukusta pääsi hissin konehuoneeseen ja rakennuksen katolle, mistä oli helppo laskeutua Sepin parvekkeelle. Sieltä tuli pian kaksi miestä rauhallisesti ja äänettä sisään lukosta huolimatta. Sepin käskettiin nostaa kätensä ja hänet varmistettiin aseettomaksi ja määrättiin olemaan paikallaan. Kolme vierailijaa alkoi tutkia asuntoa koiran kanssa. Koira haisteli Sepiäkin, joka teki ensin taputuseleen, mutta luopui sitten aikeesta.
- Ei täältä pommia löydy, hän sanoi. Minkälaista vaatetusta suosittelette? Saanko viedä kilpikonnan naapurille?
- Et saa. Sille annetaan kyllä ruokaa. Se elää vedelläkin jonkin aikaa.
Sepi nosti jakkaralta oluttölkin ja veti korkin auki.
- Älä liiku! kajahti viiden tähtäimen takaa ja koira hyökkäsi.
2.
Poliisin hälytyskeskukseen ilmoitettiin 11.12.1999 illalla Venäjän federaation suurlähetystöstä, että sinne oli tullut puhelimitse uhkaus, jonka mukaan sen alueella räjähtäisi pommi kello 24.00. Lisäksi numeroihin 09-661876 ja 09-661877 oli tullut muitakin uhkaavan luonteisia soittoja päivän aikana. Henkilökunnan kerrottiin olevan hyvin huolissaan itsensä, lähetystörakennuksen ja suurlähettiläs Aleksandr Patsevin turvallisuudesta. Ilmoitus aiheutti lähetystön alueella valmiustilan. Poliisi muun muassa tutki lähetystön pyynnöstä alueen räjähteiden etsintään erikoiskoulutetun koiran avulla.
Myöhemmin hälytyskeskukseen ilmoitettiin, että myös Kampissa sijaitseva ravintola Kafeterija Moscow oli saanut uhkauksen samaan aikaan räjähtävästä pommista. Ravintola tarkastettiin pommikoiralla, mutta sitä ei tyhjätty. Tilanteen kehitystä seuraamaan asetettiin siviiliasuisia tarkkailijoita. STT:stä ilmoitettiin jonkin ajan kuluttua, että sinne oli tullut puhelimitse ilmoitus suurlähetystön pommiuhasta.
Sepille tuotiin puhelin ja sanottiin, että langan päässä on tutkinnanjohtaja.
- Täällä on Martti Strengbäck, iltaa. Teit terrorismiin viittaavaksi luokiteltavan teon. Kaksi pilkku seitsemän promillea ei muuta sitä tosiasiaa. Mikä on se tieto tai usko, jonka perusteella katsot olevasi oikeutettu moiseen? Oletko varmasti oikeassa?
- Ei minun tarvitse tietää tai uskoa olevani oikeassa. Ei tarvita opinkappaletta tai lakia sanomaan että kaksi plus kaksi on neljä. Se on sitä vaikka kaikki maailman lait ja ihmisoikeusjulistukset ja tyranniat ja salaiset palvelut väittäisivät muuta. Niskalaukaus kansanryhmään kuulumisesta tai toisinajattelusta on rikos, vaikka kaikki hyväksyisivät sen ja kaikki maailman lakipykälät ja uskonnot pyhittäisivät sen. En löytänyt Kremlin numeroa, joten soitin mielipiteeni ja vetoomuksen lähetystöön.
- Miksi juuri sinä otit sen asiaksesi? Eikö se ole valtiovallan ja diplomaattien tehtävä?
- Eivät ne näytä tekevän mitään.
- Ehkä heillä on omat syynsä varovaisuuteen ja harkintaan, Strengbäck sanoi viisaamman äänellä.
- Onko meillä joku historiaan ja naapuruuteen liittyvä velvoite tai pakko rahoittaa ryssien siirtomaasotia tai edes hyväksyä niitä? Pitääkö hyväksyä se kaikki ja pitää turpa kiinni niin kuin Karjalastakin? Tämä on vakava retorinen kysymys, johon saatte vastata, jos haluatte! Meillä on koko itsenäisyyden ajan ollut itäisenä naapurina maailman fasistisin ja rasistisin sortovaltakunta, mutta pitääkö silti aina vaieta pelosta? Pitääkö meidän aina siivota niiden jäljet ja saasteet? Ne uhkailee pudottavansa lentokoneensa ja jättävänsä ydinvoimalansa huoltamatta, jos niille ei makseta miljardeja. Se on kiristystä! Teidänkin palkoistanne menee osa Venäjän kansanmurhakoneiston käyttöön ja vanhalle nomenklatuuralle ja ökyrikkaille kommarioligarkeille.
- Niinpä. Vihaatko ryssiä, siis venäläisiä? Ovatko ne alempia ihmisiä?
- Eivät. Ei niissä ole mitään geneettistä vammaa. Mutta ei ne ihmisiksikään ole. Niillä on kulttuurivamma, jolle vastustuskykyiset ne tappoivat itse sukupuuttoon, pääosin jo 30-luvulla.
Sepiä kohdeltiin talteenoton ensi tunnin aikana enemmän juoppohäirikkönä kuin varteenotetavana uhkana. Kafeterija Moscowstakaan ei ollut löytynyt räjähteitä eikä luvattu sanansaattaja ollut ilmestynyt paikalle ainakaan määräajassa eivätkä siviiliasuiset tai diplomaateiksi pukeutuneet poliisit raportoineet mistään muustakaan merkillepantavasta. Ulkoministeriöstä saatiin vahvistus, ettei kahvila mitenkään liittynyt sen epäviralliseen diplomatiaan. Vuorimiehenkadulla pysäytetty lähetystöaluetta kierrellyt maastoauto osoittautui vaarattomaksi.
Suhtautuminen kuitenkin muuttui keskiyön lähetessä. Alkoi näyttää, ettei kaikki ehkä sittenkään vielä ollut ohi. Seurasi kiihkeä tutkinnallinen parituntinen, kun kävi ilmi, että suurlähetystön ympäristössä on havaittu pientä outoa liikehdintää. Tehtaankatu 10:n katolla oli nähty lintua suurempia liikkuvia kohteita. Ullanlinnanmäellä ja Kaivopuistossa oli nähty sadevaatteisia tai kalastajanasuisia huppupäitä videokameroiden kanssa. Neitsytpolulta raportoitiin pienistä punaisista, hyppelehtivistä pisteistä puistossa, ikään kuin laserkynän valoista.
Samoin oli pantu merkille erikoislaatuisia radiosignaaleja eri suunnista vaihdellen. Ne olisivat voineet tulla vuoroin Tähtitorninmäeltä, Ryssänsaaresta, korkealta Tehtaankadun yläpuolelta, Kampista, Kuusisaaresta, Suursaaresta tai Kronstadtista tai laivalta sen läheltä. Kukaan ei voinut varmistaa, miten sellainen ilmiö voidaan generoida.
Nousuhumalan tasaannuttua Sepikin aisti tunnelman tiukentumisen. Myös Martti Strengbäck tuotiin hetkeksi paikalle. Hän kertoi, että tutkintaan tulee nyt muita yksiköitä, mutta hän voisi vielä yrittää auttaa Sepiä.
- Keitä muita tässä on mukana ja mikä on sinun osuutesi? Et varmaan suunnitellut tätä itse. Et ole voinut olla monessa paikassa yhtä aikaa ja aiheuttaa aalloilla noin vilkasta sykäysliikkuvuutta ja kaikuefektejä Kaliningradia ja Permiä myöden. Viestikoelaitoksella ihmetellään noita temppuilevia tutkaimpulssivasteita ja rannikkopatteriston harjoituskoordinaatistojen suuntima-asetukset olivat neljännestunnin sekaisin, oli tulla hirveä tilanne… ja kaikki pyörittyy lopulta pikku yksiösi vanhanaikaiseen suojaamattomaan lankapuhelimeen. Miten se olisi voitu jäljittää vasta tuntien jälkeen. Se ei tunnu todelta, vaikuttaa trikiltä. Jotenkin on manipuloitu teletunnistetietoja jälkireitityksillä…
Sepi näytti ymmällään olevalta ja epäuskoiselta. Vielä ei olisi marttyyrien aika, hän aavisteli. Vielä ei suuria kulmahampaita otettaisi käyttöön. Siihen oli ehkä tyydyttävä. Suurta uhria ei vielä annettaisi – eikä otettaisi.
- Ihan turhaan suojelet ketään, Strengbäck vakuutti. Miksi muka soitit kotipuhelimesta ja vielä omastasi? Eikö sinulla todella ole edes kännykkää? Puhu rehellisesti ja saat oikeudenmukaisen kohtelun, jos sinut on pestattu kulissiksi tai sijaiskärsijäksi. Ehkä merkityksesi on vain tässä ja nyt hämätä tutkintaa. Tiedätkö edes, missä olet mukana?
Sepi näytti hetken epäröivältä ja Strengbäck arvioi linjansa purevan.
- Bulvaanin osa on usein se kaikkein kolkoin, sitten kun isot pojat tekevät lopputiliä, Strengbäck sanoi vakavana.
- Ei ole muita. Ja Kaukasuksella kello on jo yli puolenyön, tajuatteko?
- Miksi otat kaiken omille niskoillesi? Onko sinulla voimakas itsetuhovietti? Oletko jonkinlainen itsemurhapalestiinalainen tai Eugen Schauman?
- Menkää kysymään Ingushetian pakolaissaattueen naisilta tai Karjalan evakoilta, veikö ne vauvojaan kranaattitulen läpi itsetuhovietin ajamina. Tai mennäänkö Tshernokosovon kidutusleirille masokistisin motiivein kuin elämysmatkalle. Menivätkö meidän ukit ja lottamummot Kollaalle ja Ihantalaan pelaamaan ryssänrulettia riskin ja jännitysadrenaliinin vuoksi? Olikohan tarkoitus vain tapattaa itsensä vai ehkä myös pelastaa joku myöhempien aikojen smartti?
3.
- Päivää, minä olen Jussi Marzelius, kirjoitetaan Juhani, jos johonkin pitäis kirjoittaa, ja veeärkoo eli vanhempi rikoskomisario siihen alle.
Kuulustelija kätteli Sepin kuin vertaisensa. Hän puhui pehmeällä äänellä ja varoi kaikilla tavoin antamasta vaikutelmaa inkvisition totuudennyhtäjästä.
- Meidän olis tarkoitus vähän käydä läpi niitä eilisiltaisia tapahtumia, jahka tässä ehditään, Marzelius jatkoi. Jos mentäis tuonne minun yksiööni pari kerrosta ylemmäs, siitä vaan hissiin… Maistuiko muuten aamiainen? Meillä ei ole valitettavasti parempaakaan tarjolla, mutta sieltä saattaisi löytyä tuoremehua…
Sepi pani merkille Marzeliuksen empaattisuuden ja henkilökohtaisen tilanneluonnikkuuden, joka houkutteli puhumaan suunsa puhtaaksi. Juuri tuollaisia hiljaisia mutkattomuuksia olivat kaikki maailman vaarallisimmat tyypit.
- Saitpa aikaan melkoisen kansainvälisen selkkauksen, Marzelius laukaisi hississä silmät innosta pyöreinä.
- Ei kai se vaan jatku? Onko siitä lehdissä?
- Ei ole, Marzelius vastasi kuivan toteavasti. Kellään asianosaisella ei ole välttämättä intressiä julkaista välikohtausta. Ei ilmeisesti sinullakaan.
- Onko sodassa tapahtunut joku käänne?
- Ei ole tullut tietoon. Miten ranne voi? Se Rex on vähän äkkipikainen.
Hissistä tultua Marzelius ohjasi Sepin kävelemään pitkin käytäviä. Vastaan tulevat tarkastelivat häntä vaivihkaa ikään kuin tunnistustestissä ja jotkut kasvot näkyivät pariinkin kertaan ennen kuin työhuone löytyi. Sepi arveli tämän olevan jatkoa valokuvaukselle, sormenjälkien otolle ja metallitankojen puristelulle.
- Et siis tosiaan halua kuulustelulle todistajaa etkä itsellesi avustajaa? Okei. Sopii jotenkin kuvaan. Taidat olla vähän erakkoluonne?
Sepi ei vastannut, mutta kohotti kulmakarvojaan.
- Jutellaan kaksistaan sitten, Marzelius sanoi. Mutta ethän käytä kovin monimutkaista terminologiaa Venäjän turvallisuuspoliittisista strategioista tai muusta. Tuo meidän neiti Malliala olisi sopinut tähän kuulijaksi, tekee väitöskirjaakin niistä doktriineista ja pysyisi taatusti mukana… minä olen vähän maallikko.
- Ehkä on sitten parempi näin - maallikkojen kesken, Sepi torjui oletuksen.
- Kerroit kiinnioton jälkeen hieman liikuttuneessa tilassa, ettet tarvitse eikä kukaan tarvitse kirjoitettua lainkohtaa kertomaan, että sorto ja vääryys on väärin, että sen sanoo jokaisen mieli itse, jos sitä kuuntelee. Siis semmoinenko kategorinen imperatiivi, niin kuin Kant sanoisi?
- Minna vai Immanuel? Sepi kysyi tylsästi. Kummastakaan nimestä ei kannata puhua ääneen englantilaisille. Luulevat molempia naispuolisiksi seksiobjekteiksi.
Sepi kauhisteli, millaista kuvaa hän oli itsestään luomassa – mutta niin vain piti tehdä. Marzelius päätti vaihtaa käytännöllisempiin teemoihin.
- Sinulla on erilaisia vekottimia ja vempaimia, omatekoisia ilmeisesti. Löytyi esimerkiksi kanavamodeemi vai mikä mustalaatikko se on. Katselet sillä ilmaiseksi maksullisia tv-ohjelmia.
- Tunnustan. Kirjoita maksumääräys ja maksan sakon. Tiedän lisäksi kymmeniä syyllisiä teekkareita, mutten haluaisi ilmiantaa.
- Noh… jääköön lupatarkastajien huoleksi, Marzelius sanoi leppoisasti. Mutta onko siellä joukossa sellaisia, jotka värkkäävät jotain, sanotaanko rankempia juttuja… joilla vois tehdä jotain kovemman tason rikkeitä tai isoa rahaa tai muuta hyötyä tai vahinkoa? Onko sulle tullut mieleen?
- Ei. Ei ole.
- Oletko käynyt Tanskassa äskettäin? Sanooko sinulle mitään nimi Fer… za… miten tämä lausutaan, näetkö?
Sepi ei mennyt lankaan kertomalla nimen ääntämistapaa, vaan pudisti päätään ja sanoi tietävänsä vain sen mitä keskivertokansalainen voi lehdistä lukea. Hän sai kuulla lukuisia muitakin kysymyksiä, joihin olisi osannut vastata monisanaisemmin: Keitä Venäjän kansalaisia tunnet? Entä Tshetsheenejä? Miksi kuulut Austin Muslims -järjestön postituslistalle, vaikka olet kristitty? Olet myös tilannut jotain ja maksanut al-Barakaat-pankkiin…
Tiedätkö kuka on Osama Bin Laden? Miksi tapaaminen sovittiin juuri Kafeterija Moscowhun lähelle islamilaisten taloa? Tunnetko sen henkilökuntaa tai omistajia? Tunnetko ketään STT:stä tai ulkoministeriöstä? Tunnetko elokuvaohjaaja Kaunismäen? Entä muita Tshetshenia-aktivisteja tai militantteja pasifisteja tai ihmisoikeustaistelijoita? Oletko osallistunut mielenosoituksiin? Ovatko ne olleet aina luvallisia? Oletko koskaan samastunut Eugen Schaumaniin? Tunnetko aktivisti Lasse Lehdon tai Arsi Aalion? Oletko osallistunut anarkistien toimintaan? Tunnetko järjestön nimeltä Antifa tai Siniblokki tai Interror-Panslava tai Dzhohar Dudajevin seuraajat tai Sosialistiliitto tai Suomen anarkistiliitto tai Antisovrus International? Entä Karjalan suomalaisen vapautusrintaman tai Maan ystävät tai Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan?
Millaisen linjan vedät ympäristöaktiivina väkivaltaisen vastarinnan ja omaisuuden tuhoamisen suhteen? Oletko vieraillut tällä nettisivulla tai tällä? Sinulla ei ole aseenkantolupaa, mutta puhuit aseista asiantuntevasti lähetystöneuvokselle ja sinulla on paljon alan lehtiä, miksi? Tiedätkö mitään muista hankkeista Venäjän edustustoja tai muita rakennuksia vastaan Suomessa tai muualla? Tiedätkö kenenkään yksityisen tarkkailevan Venäjän federaation laitoksia ja kansalaisia Suomessa? Tiedätkö hankkeista sabotoida Primorskin eli entisen Koiviston öljysataman rakennustöitä? Onko sinulle tuttu iskulause ”Pelastakaa isänmaan luonto neuvostomiehityksen saasteelta!” Entä oletko kuullut jonkun kokoavan ryhmää, jonka tarkoitus on toteuttaa jonkinlaista oman käden oikeutta Karjalan tasavallassa asuvia entisiä neuvostopartisaaneja vastaan, jotka syyllistyivät siviilimurhiin Suomen puolella?
Marzelius lopetti kyselyn ja katseli tietokoneensa näyttöruutua kiusaantuneen näköisenä etusormi ilmassa.
- Hei mikäs virheilmoitus tämä on? ”Syntax error…” hän sanoi sitten nolona.
- Näyttäis siltä, että jossain eurooppalaisella palvelimella joku web-paikka 0x77f8870b olisi tunkeutunut teidän järjestelmään käskyllä muistipaikassa 0x00000018, vaikkei se saisi lukea teidän salaisuuksia…
- Voi per… niin taitaa olla. No selvitetään se myöhemmin.
Sepi pysyi ilmeettömänä, vaikka pohtikin, oliko Marzelius näytellyt tyhmää jostain tietystä syystä vai vain luodakseen otollista ilmapiiriä. Sepi alkoi heti katua, että oli avannut suunsa ja varsinkin niin ylimielisen vastuuttomalla tavalla.
- Kirjahyllystäsi löytyi erilaisia teoksia ja paljon lehtileikkeitä Venäjästä ja Tshetsheniasta ja Karjalasta, entisestä Viipurin läänistä… esimerkiksi Remeksen thrilleri Karjalan lunnaat. Nämä taitavat olla kipupisteitä. Sitten oli kai lastenkirja, joku Hattivatit ja patalakit… Siinä on hyvät vastaan pahat, onko maailmasi mustavalkoinen?
Marzelius jatkoi luonnekuvakyselyään, vaikka ei saanut päänpyöritystä tarkempia vastauksia: Onko fantasia sinulle tärkeätä? Pelaatko roolipelejä, larppaatko? Uskotko olevasi jotain suurta tai haluaisitko olla? Haluatko otsikoihin? Voisiko joku käyttää sinua hyväkseen itsetuntoa hivelemällä? Onko sinua koskaan huijattu mukaan johonkin, mitä luulit ihan muuksi? Sekoittuuko mielikuvitus ja todellisuus joskus? Haluatko uhrata itsesi jonkin asian puolesta? Katsotko olevasi nyt itse asiassa jonkinlainen sotavanki?
Marzelius päätti palata konkreettisiin kysymyksiin.
- Miksi sovit sen neuvottelun Kafeterija Moscowhun?
- Halusin vähän juoksuttaa niitä, niin kuin Jartsev aikoinaan meitä. En tiennyt että se on Kaunismäen paikka.
- Tiesitkö, että myöhemmin illalla sinnekin soitettiin pommiuhkaus ja joku ilmoitti STT:lle lähetystön pommiuhasta – sinun äänelläsi?
- En ole ollut minä. Ne on kai nauhoittaneet puheluita lähetystössä ja soittaneet sitten sieltä muka minun äänellä. Ne on juonikkaita piruja, joku hämäys siinä on takana. Koko ilmianto ja tutkimuksen provosointi on niitten juoni. Ei ne mitään pulmusia ole, kansanmurhan kannattajat.
- Selvä, Marzelius sanoi. Käyn huomenna Tehtaankadulla haastattelemassa, mitä siellä oikeastaan tiedetään ja mitä ajatellaan noista teorioista.
4.
- Suomi on saanut niiltä tosiaankin tänään nootin, Marzelius kertoi. Mutta tähän se ei tietenkään kuulu. Ja se Antti ei suostunut keskustelemaan. Vetoaa diplomaattiseen koskemattomuuteen.
- Mikä mies se yleensä on? Sepi kysyi.
- En saanut selville sen statusta. Onkohan edes virallisesti talossa, ainakaan pitkään… Nimi kyllä selvisi, mutten nähnyt naamaa. Ei suostu yhteistyöhön. Onkohan jotain erityistä syytä moiseen, salattavaa ehkä silläkin puolella. Kyllä niille apu kelpaa, mutta kun sitä pyytää, tulee nootti…
Marzelius tiesi, että tämän yhteisen näkemyksen väläyttäminen saisi Sepin puhumaan muistakin aiheista.
- Nämä humkandi Lasse Lehto ja valtiotieteen ylioppilas Arsi Ilja Aalio ovat aktivisteja molemmat, Marzelius aloitti. Sanoit aiemmin ettet tunne heitä, mutta nyt näyttää, että ehkä tunnetkin. Samoin olet ollut kirjeenvaihdossa elokuvaohjaaja Kaunismäen kanssa, mikset kertonut?
- Ai siis Ilja Aalio? En tiennyt, että sen toinen etunimi on Arsi. Sitä sanottiin Ääliöksi teekkaripiireissä, vähän seko, ehkä anarkisti, vaihtaa poppoota vähän väliä, rikkaasta perheestä, energinen humupekka, opiskeli milloin mitäkin, kemiaa ja fysiikkaa, välillä yliopiston puolella filosofiaa ja runoutta, matkusteli, keräsi aseita... Ja toi Lehto, kaikkihan sen tietää, minäkin, mutten henkilökohtaisesti. Jonkin vapautusrintaman johtajia. Eikös se ollut joskus presidentinvaalien taustavaikuttajakin ja huumorikirjailija.
- Supolta löytyi valokuva jostain mielenosoituksesta, Marzelius sanoi. Sinä tai kovasti samannäköinen nuori mies seisot melkein Lasse Lehdon vieressä, Eduskuntatalon edessä…muistuuko mieleen?
- Saatan olla. Olin ehkä yhdessä mielenosoituksessa. En varmaan edes tunnistanut Lehtoa. Ja se Kaunismäki – olin sen leffojen friikki joskus. Pyysin nimikirjoitusta ja kysyin jotain yhdestä calvados-kohtauksesta pariisilaisessa bistrossa. Ei tainnut vastata. Pitäisiköhän tarjota nyt filmatisointioikeuksia tähän lähetystöjupakkaan… Tai saisiko siitä videopelin.
- Älä helvetissä, Marzelius kauhisteli. Tämä Lehto muuten lähetti joskus kopion aseenkantoluvastaan Venäjän lähetystöön, mikä on tulkittavissa uhkaukseksi. Tiedätkö kuka lähetti Karjalan tasavallan presidentille ulosteilla sotketun neuvostokunniamerkin, olisiko voinut olla Aalio?
- Eikös se ollut johonkin Petroskoin tuomioistuimeen. Se Katanandov - joka ei ole mikään oikea presidentti muuten - loukkaantui siitä vanhojen bolshevikkikavereittensa ja muitten murhamiesten puolesta, valitti Ahtisaarelle.
- Miten tiedät?
- Luin Kalevasta joskus keväällä, Sepi muisteli. Muuta en tiedä. Sopisi Aalion linjaan. Sillä on huumorintajua ja tyylisilmääkin.
- Tiedätkö missä Aalio nyt on? Ei ole ollut Suomessa vuoteen. Hävisi jonkun fundamentalistin ja markkinointigurun kanssa yhtä aikaa.
- En tiedä. Näin viimeksi varmaan kaksi vuotta sitten. En pidä yhteyttä.
- Tunsit hänet kuitenkin paremmin kuin uskottelit, Marzelius totesi. Olet ollut jopa jonkinlaisissa ampumaharjoituksissa sen mökkipalstalla silloin kaksi vuotta sitten.
- Ohhoh… Kokeiltiin vain jotain, haulikkoko se oli, ja sitten juovuksissa se sai päähänsä räjäyttää kiven tulevan huvilansa alta.
- Se oli omatekoinen sarjatuliase, paha laite, Marzelius sanoi. Ja se aniitti oli luvattomasti hankittu. Sitä paitsi löytyi jäämiä ihan jostain toisenlaisesta räjähteestä ja kummallisia hylsyjä. Ja toisaalta hänen venevajansa läheltä löytyi myöhemmin sinko. Hän epäili, että naapurin moottoripyöräkerho oli sen takana… Eikä Aalio koskaan aloittanut sitä mökin rakentamista. Olivatkohan ne edes mitään varsinaisia pohjanraivaustöitä?
- Oletin, Sepi sanoi hiljaa. En todellakaan tiedä. Se kyllä on melkein patologinen valehtelijakin. En ole kuullut koko tyypistä sen jälkeen. Sen piti olla sellainen teekkaritempaus, paljon viinaa ja pauketta… Toisaalta, olihan se kai reservin panssarintorjuntavänrikki. Ollut kai rauhanturvahommissakin Krajinassa tai jossain. Vaikea Aaliosta kyllä olisi uskoa, että se vakiintuisi niin paljon, että jollain mökillä viihtyisi… mutta kun kerran rahaa oli, niin mikäs. Ei mikään terrorihanke kyllä tullut minun mieleen. Luulin, että se vaan purkaa turhautumistaan, kun omaa alaa ei alkanut löytyä eikä se päässyt mukaan niihin kehitysprojekteihin, joihin jotkut tutut pääsi.
- Tarkoitat niitä korkeakoulun ulkopuolelta rahoitettuja?
- Niitä, Sepi vastasi. Niissä liikkui isot rahat. Ilja ei vielä ainakaan silloin ollut perinyt sitä isoa pottia, vaikkei sillä pikkurahasta kiinni ollutkaan.
- Itse asiassa Aalio on ollut mukana yhden sellaisen bioelektroniikan ja fysiikan vai mikä se oli hankkeessa sen alkuvaiheessa, Marzelius sanoi. Oletko varma, ettet tiennyt siitä? Se oli juuri niitä aikoja kun olit tekemisissä hänen kanssaan useamminkin.
- En tosiaan tiennyt.
- Se teidän teekkarisaunaseura oli nimeltään Nuottakilta, Marzelius sanoi. Mitä se tarkoittaa?
- Teekkarihuumoria. Jonkinlainen ryyppyverkko. Olin mukana ehkä kerran pari. Minua ei vihitty jäseneksi, ei tarvinnut juoda kiukaalla kiljua rintaliiveistä tai vastaavaa.
- Vai voisiko nimi viitata, Marzelius arvaili, teknologiafriikkien aktivistiverkostoon, joka tavoittelee… hitaasti ja huomaamatta ulkopolitiikan syvistä aluevesistä tosi isoa saalista?
- Sittenhän se olisi Rysälahti kahdella ässällä tai Pohjasakan Megasmuta.
- Miksiköhän sama monimielinen nimi vilahtaa eräässä sellaisessa salaisessa kehitysprojektissa, missä Ilja Aalio oli mukana? Myös sana Seurantakomissio esiintyi tässä yhteydessä… saamiemme tietojen mukaan.
- Jaa-a, en tiedä, Sepi sanoi. Askarteleeko suojelupoliisi todella noin relevanttien semantiikkakysymysten parissa?
- Tarkoitus oli kehittää ns. ”Surplus-kommunikaattori” Marzelius luki jostain. Siinä olisi ”älyvideo-ohjausjärjestelmä ja harkitseva aktiivinen puhesyntetisaattori ja autonominen kyberkulissinkehitin lumepaikannuksineen ja virtuaalikeskustelijoineen ja…” Jostain syystä se pantiin jäihin, eikä kukaan vaatinut uponneita rahojaan takaisin.
- Ohhoh… Jopas! Ilja aina tykkäsi noista hienoista sanoista. Se keksi sellaisille tentaattorikunnan päällepäsmärityypeillekin oman nimikkeensä: kärkäs vituperaattori. Se on ihan oikea asiallinen latinankielen sana, ei pidä loukkaantua. Mutta vakavammatkin kehitystyöt keskeytyvät joskus ja kuivuvat kokoon, kun joku kilpailija esittelee saman tai paremman ratkaisun. Tai joskus ne saattaa ostaakin jonkin tai jonkun, luulisin.
- Niin, Marzelius myötäili. Aaliolla on pari yllättävän isoa talletusta tuolla veroparatiiseissa. Jostain syystä se ei vaan ole niihin koskenutkaan, vaikka pakoilee ulkomailla. Ihan kuin ei uskaltaisi tai sitten se odottelee jotain… Voit siis vaikka mennä valalle, ettet ole ollut häneen yhteydessä viime aikoina, sanoit kahteen vuoteen?
- Niin, ehdottomasti, kyllä sanoin. Minulla ei ole tekemistä sen touhujen kanssa. Ääliö on semmoinen tuuliviiri ja yleismaailmanparantaja. Sellaisia Lenin ja Hitler sanoivat ”hyväntahtoisiksi hölmöiksi” ja Brezhnevin politrukit ”paskansyöjiksi”. Voisi hyvinkin rekrytoitua johonkin outoon ja vaaralliseenkin porukkaan, jos päämäärät vaan kuulostavat yleviltä. Saattaa olla vaikka anarkistiterroristien leivissä, mutten tunne miestä enää.
- Osaatko sanoa, mihin tuota ”kyberlume-ohjausjärjestelmää” oikein oli tarkoitus tai mahdollista käyttää ja voisiko sillä olla esimerkiksi sotilaallisia sovelluksia? Onko tiedossasi, että sitä olisi kokeiltu tai demonstroitu jotenkin tutkimuksen ja kehitystyön ulkopuolella ja kuka olisi voinut maksaa Aaliolle?
- Jaa-a, Sepi haparoi. Paras etten sano yhtikäs mitään. Menee arvailuksi. Jos Ilja olisi jotain pientäkin vuotanut niin sanktiot varmaan olisivat olleet hirveät. Onneksi minä en tiedä mitään. Liittyykö tämä jotenkin minuun ja minun hölmöilyyni? Jos jotain tosi toimia on ollut vireillä samaan aikaan, niin minä sanoudun täysin niistä irti. Minä vaan soitin juovuksissa enkä tiedä muusta.
- Aalio liikkui paljon ulkomailla silloin, Hollannissa, Albaniassa, Valko-Venäjällä…. Matkustelit itsekin noihin aikoihin ja vielä myöhemminkin.
- Jollain ekskursioilla. Kapakkakierroksilla käytännössä.
- Tshekissä ja Slovakiassa, Marzelius täsmensi. Opiskelijatoverit kertoivat, ettei sinua näkynyt messuhalleissa eikä samoissa olutkuppiloissa kuin muut. Olit kuitenkin keskustellut Semtexiä välittävän firman edustajan kanssa.
- Vai niin! No sen on sitten täytynyt olla sama monialayritys joka panee jytyä Budejovicky Budvar ja Golden Pheasant -tynnyreihin. Jotenkin muistelen että sellaisia neuvotteluja tuli käytyä monen baarimikon ja heitukan kanssa. Aamuisin paukkui ohimoissa.
- Vielä yksi juttu, Marzelius sanoi. Nämä teletunnistetiedot ovat melko lahjomattomia. Onko sittenkin mahdollista, että sinä olisit soittanut ne puhelut STT:hen ja Kafeterija Moscowhun?
- Olin noihin aikoihin jo niin jurrissa, etten pysty muistamaan varmasti. Onhan se mahdollista ja nyt yhdentekevääkin.
- Kellään ei ole halua nostattaa haloota ja hälyä eikä kukaan asianosainen ole esittänyt mitään vaateita sinua kohtaan, Marzelius totesi papereistaan. Ehkä poliittisella tasolla on jo joku vastavuoroinen siisti sinnepäinratkaisu sovittukin… Valtionsyyttäjä kyllä varmaan haluaa sanasensa sanoa. Tämä lähtee nyt syyteharkintaan ja rikosnimike ja oikeuskäsittely varmistuvat sitten aikanaan. Saat esitutkintapöytäkirjan kun se valmistuu. Ei ole syytä menettää yöunia. Pane nimesi vielä tähän… Lähdetään siis siitä, että mitään salaliittoa tai laajempaa suunnitelmaa saati järjestäytynyttä terroriorganisaatiota tai perusteltua epäilyä sellaisesta ei ole voitu osoittaa ja lisätään siihen tuo sinun oma luonnehdinta... siis ”omaehtoista yksilölähtöistä ruohonjuuritason rauhanpoliittisympäristöllisen kansalaisaktivismin alaan kuuluvaa yksittäistoimintaa”?
- Joo.
- Mitä se tarkoittaa?
- Miettiköön lukija.
5.
Metallinpaljastimeen astuessaan Sepi tunsi palaavansa konkreettisesti maailmaan, joka oli alkanut ulospäin joulukuussa. Loppukesän taivaalla oli näkynyt vain pari pilveä, joten turvatarkastaja tutki hänen sateenvarjonsa tarkoin. Osaston x istunnot pidettiin x kerroksessa. Sepi päätti nousta rappuja. Pääkäsittelyn alkuun oli vielä muutama minuutti eikä hän erityisemmin halunnut tavata ketään odotussalissa.
Hän ei ollut nähnyt kenenkään seuraavan itseään tulomatkalla, vaikka oli epäillytkin huomanneensa sellaista silloin tällöin viime aikoina. Jälkikäteen hän oli aina pitänyt havaintojaan mielikuvituksen värittäminä, mutta se oli kyllä tullut vankasti ruokituksi. Yölliset ovikellonsoitot olivat jääneet mysteereiksi eikä ovelle jätetyillä rikotuilla esineillä voinut olla mitään järjellistä sanomaa tai yhteyttä mihinkään merkitykselliseen. Puhelimen käyttäytyminen oli ollut varsinkin talvella niin oikukasta, ettei Sepi uskonut nauttivansa täyttä yksityisyydensuojaa. Joskus puhelin oli mykkä, joskus kun hän soitti omaan puhelimeensa, sieltä kuului milloin minkin kielistä puhetta, jopa omaa ääntäänkin, tai operaattorin vastaajaääni kertoi, ettei numero ole käytössä. Sähköpostiin tuli mitä omituisimpia viestejä ja ominaisuuksia.
Sepi oli varma, ettei enää voinut päästä irti silmälläpidosta, oli sen takana ketä tahansa. Tietty läpinäkyvyys tuntui tässä tilanteessa oikealta taktiikalta. Enää hän ei esittäisi viisastelevaa nulikkaa niin kuin teki kuulusteluissa.
Asian käsittely oli suullinen, mutta Sepi oli laatinut itselleen sotkuiset mind map -muistiinpanot. Oikeudelle näytti olevan itsestään selvää, että Sepi edusti itse itseään ilman avustajaa tai asiamiestä.
Aluksi Sepiltä kysyttiin kantaa haastehakemuksen mukaisiin syytteisiin ja muihin vaatimuksiin ja hän ilmoitti myöntävänsä syyllisyytensä Kafeterija Moscowta koskevaan kohtaan ja pahoittelevansa syvästi aiheuttamaansa hämminkiä, mutta kiisti syytteen jyrkästi suurlähetystön osalta. Tutkinnan ja muista kustannuksista hän osoittaisi laskun Venäjän suurlähetystölle, koska se oli ne aiheuttanutkin.
Sepi ei jaksanut seurata kovin kiinnostuneena syyttäjän ja oikeuden puheenjohtajan keskinäisiä puheenvuoroja, mutta aktivoitui aina, kun häntä puhuteltiin. Kun sisään kutsuttu todistaja alkoi antaa todistajanvalaansa, puheenjohtaja pyysi Sepiäkin nousemaan ylös.
- Tästä lähtien myös te olette todistajan ominaisuudessa tässä jutussa ja teitä koskevat samat velvollisuudet kuin muita todistajia. Ellei teillä ole mitään sitä vastaan, todistajanlausuntonne nauhoitetaan.
Sepiltä kysyttiin hänen kuvaustaan illan tapahtumista ja niiden taustoista. Hän selitti tempauksen tarkoituksena olleen eräänlaisen fiktiivisen kauhuskenaarion luominen puoliparodisin keinoin ja viestittää, että näin voi joskus käydä, jos jatkatte samaa sortolinjaa. Kyseessä oli poliittis-diplomaattinen farssihappening, jota KGB/FSB alkoi tosiasiallisesti ohjailla ilmiantomääräyksineen. Hän kertoi keskustelleensa illan aikana useiden henkilöiden kanssa monistakin eri aiheista lyhyitä ja pitkiä aikoja erilaisissa tunnelmissa. Sepi ei katsonut tehneensä rikosta vaan toimineensa ihmiskunnan osana ja puolesta hätävarjelullisin tarkoituksin ilman liioittelua, koska hänen käyttämänsä ”voima” oli sangen vähäistä suhteessa Venäjän federaation tosiasiallisesti jo käyttämään ja vakavissaan ja todestaotettavasti uhkaamaan voimaan. Puheenjohtaja ja syyttäjä katselivat toisiaan ja papereitaan. Sepi toivoi, että he olisivat lukeneet viime aikoina myös sanomalehtiä.
Sepi pyysi saada jättää liitteeksi esitutkintapöytäkirjan liitteenä olleen faksin, jonka lähetystö oli lähettänyt epävirallisine suomennoksineen rikospoliisille.
” Venäjän Suurlähetystö esittää kunnioituksensa vakuutuksen Helsingin Rikospoliisille ja viitaten Teidän pyyntöönne kunnioittavasti ilmoittaa, että Suurlähetystöllä ei ole aikomusta esittää rangaistusvaatimusta Suomen kansalaista S. Nevalaa kohtaan, sekä taloudellisten tai muiden vahingonkorvausvaatimusta hänen huligaanikujeensa johdosta. Suurlähetystö lähtee siitä, että Rikospoliisi ensi alussa ankarasti varoittaa S. Nevalaa, sekä ryhtyy tehokastoimenpiteisiin tulevaisuudessa Suurlähetystöä, Suomessa olevia Venäjän muita laitoksia ja niiden virkailijoita vastaan kohdistuvien kaltaisten ”leikkien” ehkäisemiseksi. Suurlähetystö on poliisille kiitollinen tehokkaista toimenpiteistä, joihin poliisi on ryhtynyt Suurlähetystön soujelemiseksi, S. Nevalan paljastamiseksi ja pidättämiseksi. – Kunnioittaen Venäjän suurlähetystön poliittisen upseeriston lähetystösihteerineuvos Andryush M. Silchimgov”
Syyttäjä selasi esitutkintapöytäkirjaa epäuskoisena. Sepi jatkoi selostustaan.
- Olin 11.12.1999 nautiskellut koko illan alkoholia. Päivän ja illan aikana seurasin televisiosta eri kanavilta uutisia ja raportteja Tshetsheniasta ja EU-huippukokouksesta. Uutislähetyksissä puhuttiin Venäjän antamasta aikarajasta, jolloin Groznyin kaupungin täytyy olla tyhjänä asukkaista ja jonka jälkeen Venäjä pitää kotiinsa jääneitä terroristeina. Aikaraja olisi 24.00 Moskovan aikaa. Minua ärsytti se, että EU-kokous ei ottanut riittävän jyrkkää kantaa Tshetshenian tilanteeseen, vaan sitä hyssyteltiin. Illan aikana minulle syntyi ajatus soittaa ensin Kremliin, ja kun numeroa ei löytynyt luettelosta suurlähetystöön, ja esittää jyrkkä mielenilmaus Groznyin kymmenille tuhansille asukkaille esitettyä uhkavaatimusta parodioivaan tyyliin. Periaatteessa siellä myös pidettiin soittojani pilana ja leikkinä ja vakavimmillaankin ”huligaanikujeena” kuten voitte faksista lukea.
- Sepititpä sepitteen, nuori syyttäjä sanoi Sepille päin naamaa.
- Pyytäisin asiallisuutta asianosaisilta ja paikallaolevilta sysiltä jos sepiltäkin, Sepi vastasi.
Puheenjohtajan vieressä istuvat kuiskuttelivat keskenään epäuskoisina.
- Aluksi kyllä puhuttiin pitkät tovit muista asioista kuin pommista ja ihan asiallisessa ja jopa ystävällisessä hengessä. Koko lähetystön henkilökuntahan edustaa roistovaltiota ja heillä on monivuotinen bolshevistinen valehtelijakoulutus, osalla samanlainen väkivalta- ja juonittelu-ura kuin Putinilla. Mutta epävirallinen suhtautuminen kansanmurhaan vaihteli yllättävästi. Osa sanoi kannattavansa sitä, osa kertoi avoimesti vastustavansa siviilien tappamista ja koko sotaa ja erään mukaan silloinen pääministeri Putin oli onnettomuus Venäjälle. Hän vaikutti jopa lievästi kiinnostuneelta vastuulliseen toimintaan hänen suhteensa. Keskusteltiin muun muassa talvisodasta. Antiksi esittäytynyt perusteli Venäjän toimia Moskovan pommiräjähdyksillä, joissa oli kuollut 3-vuotias tyttö. Minä vastasin, että sen tappoivat todennäköisimmin Putinin KGB-kollegat ja muistutin talvisodasta neuvostoarmeijan sankareiden ensimmäisen osuman Helsingissä: 7-vuotias ”naisterroristi” linja-autoasemalla. Kun sitten yksi häikäilemätön KGB-tyyppi alkoi selkeästi puolustaa kaikkien Tshetsheenien tuhoamista, minun hihat roihahti ja laukaisin sen pommin aloittamalla parodian. Esitin heille lähes sanasta sanaan sen pääministeri Putinin antaman uhkavaatimuksen – että lähetystössä räjähtää kello 24.00 ja että uhkaukseni koski ainoastaan terroristeja. Eli kehotin kaikkia ei-terroristeja poistumaan lähetystöstä samalla tavoin kuin Putin oli käskenyt kaikkia ei-terroristeja poistumaan kotikaupungistaan tai tulemaan tapetuiksi. Se oli sentään joskus Helsingin kokoinen kaupunki, muistatteko vanhoja kuvia? Halusin lähetystöporukan eräällä tunnetasolla joutuvan maistamaan ajatusta siitä miltä tuntuisi olla samanlaisen uhkauksen alla kuin Groznyin silloin elossa olleet asukkaat olivat.
- No missä vaiheessa pelkomomentti sitten tuli mukaan? puheenjohtaja kysyi.
- Se siellä langanpäässä, ”Antti”, oli ottavinaan pikkuisen nokkiinsa, varmaan huonon omantunnon takia, ja epäili, ettei kai lähetystössä voi olla pommia kun heillä on niin hyvät turvasysteemit. Sanoin, että voihan sinne tulla ulkopuolelta vaikka Stinger-ohjus. Siinä vaiheessa se keksi ovelasti muka olla ottavinaan jutun tosissaan ja kuulin jonkin naksahduksen linjalla ja sen ääni muuttui ainakin vakavammaksi jos ei koko ääni. Eli se laski, että tiedustelupalvelun katalille pyrkimyksille on eduksi, jos tästä tehdään numero.
Antti kysyi, montako meitä on kun teeveestä kuului meteliä ja vastasin että 300 – 400, mutta koko maassa on noin viiden miljoonan ihmisen verkosto jotka ollaan huolestuneita Ryssälän ihmisoikeustilanteesta. Kun Antti kysyi miten neuvottelussa edettäisiin, tapahtumat alkoivat saada amerikkalaisen elokuvan piirteitä. Kun Antti oli vakuuttanut etteivät lähetystöporukat pidä tapanaan käydä kaljalla jossain siinä lähistön kuppilassa, keksin, että neuvoteltaisiin Kafeterija Moscowssa, mikä on myös aika osuva nimeltään, vaikken tiennyt edes kertoa niille, missä se on. Samaan aikaan oli Helsingissä, minun tietämättäni tshetsheenivaltuuskunta, muistattehan. Halosen ulkoministeriön itälinjan johtaja Nyberg neuvotteli jossain kahvilassa emissaari Usman Ferzaulin kanssa, mikä ei taatusti ollut miehitysvallan edustajille mieleen – että niin tapahtui täällä Suomessa, perinteisessä de facto puolialusmaassa… Jostain sain idean, että Kafeterijaan tulisi joku viestintuoja Pelastusarmeijan asussa ja hänellä olisi mukanaan rahalipas, jossa olisi jotain tarkempia ohjeita ja jotain muuta mikä paljastuisi siellä. Kerroin jo siinä päävaatimukset eli Tshetshenian sodan lopettamisen ja Karjalan palauttamisen, joiden humaaniutta kukaan tuskin asettaa kyseenalaiseksi, mutta joiden realistisuus ryssien luonteen muistaen jää oikeuden harkittavaksi. Antti alkoi meuhkata jostain tunnistamisesta ja aseistuksesta, ihan kuin se olisi luullut Pelastusarmeijaa joksikin Vapautusarmeijaksi ja sen uniformua asepuvuksi. Antti osasi aika hyvin suomea, vaikkei kertonutkaan missä oli oppinut sitä, meiltä riistetyillä alueilla vai vakoilukoulussa.
- Mitäs ne sinun pommisoitot muualle sitten olivat? syyttäjä kysyi.
- Myöhemmin illalla tuli soitetuksi jotain STT:lle, minne tulee kai paljon vähän epätosiakin uutisia ja lisäksi pirautin ehkä Kafeterija Moscowhun. Joku linkkihän piti tietysti saada aikaan lähetystön ja sen välille. Olin päättänyt nolata pari suurvallan agenttia houkuttelemalla tulemaan sinne neuvotteluihin. Tietenkään en olisi sinne mennyt, mutta tulin ajatelleeksi että mahdollisesti joku pelastusarmeijalainen voisikin sattumalla olla paikalla ja olisihan se ollut lehdille mehevä otsikko, että Venäjän edustusrahojen niukkuudessa viruvat diplomaatit yrittivät ryöstää Pelastusarmeijan tädiltä keräyslippaan… Kuitenkin olen kai tajunnut kohta, että siinähän voisi tulla todella vaarallinen tilanne kun ne olisivat tietenkin aseistettuja ja olen päättänyt estää välikohtauksen turvallisuussyistä tuolla perättömällä vaarailmoituksella. Kaiken kaikkiaan se Antti eläytyi leikkiin niin hyviin, vaikka naurua välillä pidättelikin, että uskoin jo että se voisi olla oikeasti niin tyhmä, että sanoisi asiasta esimiehelleen tai lähettäisi jonkun paikalle.
- Uskoitte siis pelaavanne heidän kanssaan jonkinlaista roolipeliä? Puheenjohtaja kysyi.
- Ne kyllä pelasivat sitä paljon aktiivisemmin kuin minä. Lähinnä reagoin niiden keksimiin hurjiin käänteisiin eikä ne aina olleet selvästikään tyytyväisiä siihen miten vaisusti vastasin provokaatioihin. Mutta olihan se levoton päivä muutenkin. Muistattehan, että joulukuun yhdestoista oli semmoinen yleinen mielenosoituspäivä. Suojelupoliisi on todennut MTK:n johtajien mellakoinnista, että se oli ”kännistä uhoa” eikä aiheuta syyniin panoa. Siellä tosin käytettiin lyömäaseita ja poliisin rakennelmia rikottiin ja jopa kiväärin patruuna löytyi Eduskunnan portailta. Sinne kannettiin myös tapettu sika ja poltettiin suomalaista ministeriä esittävä nukke. Ministeri Hemilä sanoi myöhemmin, että mielenosoitus auttoi osoittamaan asian olevan tärkeä. Minä en ollut tuossa hihhuliporukassa mukana, mutta minullakin oli mielestäni tärkeää asiaa, jonka esitin kännisessä uhossani niin kuin taisin, huumorin höystämänä! Riehujat saivat 20 ja 15 päiväsakkoa. Mitä minä saan, kun en ole käyttänyt tai näyttänyt mitään asetta, en ole kantanut edes elävää Putinia lähetystön portaille enkä polttanut toisten päreitä esiintymällä julkisesti. En myöskään tunkeutunut vieraan valtion tai laitoksen alueelle, kuten nyt nuo katonvaltaajat Turussa. Olen soittanut yksityispuheluja julkisiin puhelinnumeroihin ja toteuttanut sellaisen ”antimilitaristisen kansalaistottelemattomuusperformanssin” jolla oli tarkoitus kiinnittää huomiota Tshetshenian sotaan, joka on kansainvälisen oikeuden vastaista ja Venäjän riisto- ja sortotoimiin yleensä.
Pöydän takana istuneiden naamat eivät aina pysyneet peruslukemilla Sepin puhuessa. Hetken hengitettyään puheenjohtaja kutsui sisään toisen todistajan. Rikosraportin Eino Nykäsen oloinen poliisimies todisti hälytyskeskuksen ja suurlähetystön tunnelmista kauhuniltana. Hän kertoi vakavissaan vaikutelmakseen jääneen, että suurlähettiläs ja lähetystön henkilökunta todella pelkäsivät turvallisuutensa puolesta.
Puheenjohtajan kysyttyä asiaa todistaja totesi, ettei muista pitkän työhistoriansa ajalta aiempaa tapausta, jossa lähetystöä olisi uhattu pommilla ja että sellaisen täytyi olla hyvin harvinaista. Sepi pani merkille, ettei todistaja erikseen maininnut, tarkoittiko hän nimenomaan Tehtaankadun lähetystöä vai muidenkin maiden lähetystöjä. Sepi jätti kuitenkin muistuttamatta, että jonkin verran demokraattisempien maiden rajumpaakin syyttelyä ja uhkailua pidettiin poliisimiehen nuoruudessa lähes kansalaisvelvollisuutena.
Todistaja jatkoi vielä muistuttamalla, että tilanteessa, jossa Venäjän lähetystöjä on maailmalla uhkailtu ja Beirutissa jopa ammuttu singolla, on luonnollista, että ollaan varpaillaan eikä poliisikaan voi suhtautua uhkauksiin huumorilla. Tästä syystä Turun konsulaatin katonvaltauskin oli otettu äärimmäisen vakavasti, vaikkei Muurinmurtajat-ryhmä olekaan väkivaltainen. Sepi muisti elävästi, kuinka yksi poliisi oli naureskellut makeasti kuultuaan kiinnioton jälkeen hänen motiivejaan järjestää venäläiset vuorostaan tunnin parin evakkoon. Myös Nykäsen oloisen äänessä kuulsi lievästi karjalainen aksentti.
Sepiä pyydettiin esittämään loppulausuntonsa ja näkemyksensä siitä, miten juttu hänen mielestään tulisi ratkaista.
- Koska Helsingin kihlakunnan syyttäjää mukaellen suurlähettilään on julkisessa poliittisessa virassaan siedettävä tavallista kärkevämpiä mielenilmauksia, varsinkin jos hän edustaa ns. roistovaltiota ja pitää henkilökunnassaan diplomaattisen koskemattomuuden takana lymyileviä vakoilijoita ja sabotöörejä, Venäjän federaation suurlähetystö pitäisi tuomita maksamaan kulut ja karkotettavaksi maasta väärästä ilmiannosta. Itselleni ehdottaisin Erkki Tuomioja -mitalia kauaskatseisesta kansainvälisestä rauhantyöstä joka valitettavasti ei tuottanut kovin kouriintuntuvia tuloksia sekään. Lisäksi muistutan, että Euroopan neuvoston jäsenmailla on oikeus nostaa kanteita toisiaan vastaan ja vaadin, että Suomen on ajettava parlamentaarisessa yleiskokouksessa valtiokanteen nostamista Venäjän federaatiota vastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Samoin on kiirehdittävä vireillä olevaa neuvostopartisaanien murhasyyteprosessia ja Karjalan palautus –keskustelua ja perustettava totuuskomissio selvittämään meidän ja itänaapurin keskinäistä lähihistoriaa ja erityisesti 23.8.1939 Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan solmiman aluevaltaus- ja liittolaissopimuksen vaikutuksia siihen ja neuvostoaggressioihin Suomea kohtaan.
- Nuo pari viimeistä kohtaa eivät kuulu täällä käsiteltäviin, puheenjohtaja muistutti ja pyysi jatkamaan.
- Sanoin jo silloin joulukuussa, että jos Putin valitaan presidentiksi tai hän kaappaa vallan, hän ensi töikseen vaientaa lehdistön ja muut vapaat mediat. Saatte nähdä, hän julistautuu yhteisen veneen ruorimieheksi ja on valmis tarvittaessa vaikka upottamaan sen hukkuvista välittämättä, jos jotain armeijalle tai FSB:lle noloa uhkaa paljastua. Sitten Putinin uusjanajevilainen juntta palauttaa Neuvostoliiton sortovallan ja ehkä nimenkin ja uhkaa koko maailmaa. Talouden avainalat palautetaan käytännössä keskusjohtoisiksi niin kuin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Ryssälästä tulee taas entistä selvemmin kansainvälinen roistovaltio joka liittoutuu taas avoimesti oman viiteryhmänsä, jälkeenjääneimpien barbarioiden kanssa kuten Pohjois-Korea. Se uhoaa ja tappaa vielä sen saman riisto- ja sortovirren tahdissakin kuin suurin ja mahtavin fasistityrannia teki. Ensi alkuun armeija ja FSB ottavat punaliput käyttöön ja alkavat yhä näkyvämmin rahoittaa toimintaansa rikoksilla. Jopa sukellusveneet otetaan huumekaupan palvelukseen eikä siinä Suomikaan jää osattomaksi. Aina me ollaan maksumiehiä, meni ryssillä miten vain, voitti ne tai hävisi, teki ne jotain tai jätti tekemättä. Suomalaiset ja muut työtätekevät maksavat niiden loisvaltakunnan uhot ja romahdukset. Aina ne vaatii erityiskohtelua ja anteeksiantoa jopa maailmansodan aikaisille sotarikollisilleen, jotka ovat vähintään yhtä sadistisia teurastajia kuin hitleriläisetkin fasistit. Ryssälän velat muutetaan niiden saataviksi ja pyydetään vielä anteeksi. Sotakorvauksetkin siitä meitä vastaan aloittamastaan imperialistisesta hyökkäyssodasta ne rikolliset maksattivat meillä syyttömillä suomalaisilla ja kohta ne vaatii varmaan muuntamaan riistämänsä Viipurin läänin ja muut aluevelkansa saatavikseen, annetaankohan niitä vastaan tällä kertaa Uusimaa vai Keski-Suomi?
- Jätetään nyt tuo profetointi, puheenjohtaja sanoi.
- Mutta tälläkin hetkellä jo tiedetään varmoja faktoja, Sepi jatkoi. Esimerkiksi, että 12,5 % Suomen pinta-alasta on laittomasti itänaapurin miehittämänä jo kuudetta vuosikymmentä eikä yksikään kodeistaan ajetuista 430.000 suomalaisesta pakolaisesta, ei edes presidentti Ahtisaari, ole saanut paluumuutto-oikeutta oikeaan kotimaakuntaansa. Jo nyt on lisäksi saatavilla raskauttavia epävirallisia tietoja Vladimir Putinin KGB-menneisyydestä. Stasi-arkistoista on paljastunut, että hän on DDR:n komennuksellaan murhannut omin käsin ehkä kaksikymmentä ihmistä, joukossa länteen pyrkiviä nuoria, jopa 17-vuotias kihlapari… Ja mitäs tuo Tshetshenian-politiikka ja kansanmurha muuta on kuin umpikommunistista neuvostofasismia. Jeltsin oli paha, muttei niin aatteellisesti paatunut vakaumukseltaan. Venäjällä yleisesti tiedetään, että Putin saattaa olla sotarikollinen toisessa polvessa. Sen isä taisteli ihmisyyttä vastaan ”luoteissuunnalla”, mahdollisesti siviilimurhiin ja lapsenraiskauksiin syyllistyneessä partisaaniosastossa. Ne olivat hirveitä sikoja ja saatananpalvojia ja valitettavan moni elää vielä…
- Hän tai hänen isänsä ei nyt ole tuomittavana täällä, puheenjohtaja muistutti. Emme ota kantaa noihin tietoihin tai niiden lähteisiin. Uskotte siis Vladimir Putinin olevan vaara ihmiskunnalle ja haluaisitte siksi tuhota hänet tai ainakin hänen uransa?
- Totta, mutta se ei vielä tarkoita, että minä olisin vakavissani edes suunnitellut sellaista. Useimmat täysjärkiset tietenkin haluaisivat. On ihan varmaa, että joku vastuuntuntoinen ihmiskunnan pieni sankari vielä uhrautuu ja tekee asialle jotain. Monelle tuo mahdollinen uhraus tai menetys on verraten pieni, monella ei ole paljoakaan menetettävää… Milloinkahan Iso P seuraavan kerran tulee Suomeen kerjäämään ja kiristämään rahaa? Se on verirahaa, tapporahaa se. Onkohan tshetsheenit silloin jo tapettu? Ketkä ovat sitten vuorossa? Kaukasuksella vai Baltiassa, ehkä Karjalan loput suomensukuiset Inkerin kansanmurhalta säästyneet… maksetaanko kiltisti? Toisaalta, nyt ryssät tietävät, että heillä ei ole kansan keskuudessa ymmärtäjiä sikamaisuudelleen oikeastaan missään eikä yksikään kansanmurhaaja itse asiassa ole turvassa missään. Noin kolme tuhatta ihmistä tappanut Augusto Pinochet menetti juuri syytesuojansa, mutta voi pelastua seniiliytensä vuoksi. Vähän pahempi pikkustalin Slobodan Milosevic napataan varmasti ja sitten on tosi pyövelin vuoro. Kunnia niille, jotka sen tekevät! Vaikka periaatteessa Isolla P:llä on vielä aikaa ja mahdollisuus parantaa ominaistuoksuaan…
Sepi istui ajatuksissaan odotussalin oven vieressä. Muita juttuja ei enää samana päivänä pitänyt sillä osastolla olla kesken, mutta kolme vaiteliasta tarkkailijaa piti toisilleen sanatonta seuraa viereisellä penkillä.
- Osasto x, syyttäjä vastaan Nevala, päätös salissa x! kuulutettiin.
Sepi nousi ja huomasi, että hänen sateenvarjonsa oli nyt eri kohdassa muuten tyhjää vaateripustinta. Ennen tuomionlukua tuli vielä pieni keskeytys, kun saliin tuli uusi henkilö, joka kertoi jotain lyhyesti puheenjohtajalle ja jätti tälle asiakirjan. Sepin hengitys rahisi ja hän hieroi ohimoaan odottaessaan puheenjohtajan sanoja.
- Oikeudelle toimitettiin juuri tieto… jonka mukaan… Nevala sairastaa kuolemaan johtavaa syöpäsairautta ja hänelle on ennustettu rajallisesti elinaikaa. Miksi olette salannut asian? Haluatteko kuitenkin ehkä vedota siihen?
- Eipä se täällä käsiteltäviin kuulu. En vetoa.
Puheenjohtaja katsoi Sepiä hetken ja aloitti sitten.
- Kysyttäessä syytetty totesi, ettei halua vedota sairauteensa ja oikeus jättää asian huomioon ottamatta. Samoin jätetään huomioon ottamatta se, että Nevala on itse mieltänyt toimineensa piloillaan ja uskonut tulleensa niin käsitetyksikin… Tutkinnan ja todistelun kulut jäävät täten valtion maksettaviksi… Nevala tuomitaan kahdesta perättömästä vaarailmoituksesta… yhdistettynä viiteenkymmeneen päiväsakkoon.
Epilogi
Sepi kääntyi kadulla katsomaan taakseen. Hänen perässään kävellyt mies hämmentyi ja suuntasi sitten oikeustalon sisäpihalle. Sepi meni piruuttaan raitiovaunupysäkille ja ryntäsi popliinitakkisen naisen yllätykseksi viime hetkellä vastapuolelta lähtevään vaunuun. Hän vaihtoi Eduskuntatalon edessä menosuuntaa ja jäi pois Stockmannilla. Hän kulki ruuhkaosastojen läpi ja meni lopuksi yläkerroksen miestenhuoneeseen vaihtamaan harmaan pukunsa salkusta kaivamiinsa shortseihin, t-paitaan ja sandaaleihin. Sitten hän poikkesi parturiin leikkauttamaan tukkansa ja kesäpartansa ja maksoi langetetun sakon automaatilla tyytyväisenä siihen, etteivät kesälomarahat menneet turhempaan. Hän halusi heti ja konkreettisesti jättää kahnauksen taakseen - tällä erää.
Sepi laskeutui vaatepussinsa kanssa kesälomalaisen näköisenä metroon. Vaunu oli lähes tyhjä ja hän kaivoi taskustaan lehtiartikkelin, joka oli toimitettu hänen sähköpostiinsa aamulla: ”Taustaa ja perusta kansalaisprojektille – Suomi kokonaiseksi 2005”. Kun hän oli juuri syventymässä tekstiin, hän näki penkillä villatakin, jonka taskusta pilkotti kännykkä. Hän päätti mielijohteesta käyttää sitä ja lähetti tekstiviestin muutamaan osoitteeseen. Pari pysäkkiä myöhemmin vaunu alkoi täyttyä. Sepi poisti kännykästä SIM-kortin ja astui ulos. Asemalla hän heitti SIM-kortin radalle ja kännykän roskakoriin.
Palatessaan maan pinnalle päivän valoon hän ajatteli vielä sekunnin ajan, voisiko kännykän omistaja aavistaa, että viimeinen siitä lähetetty viesti kuului: spqr*Antirus4 all latent. wait f reactivtn. dont meet f 1 yr. new codes immedtl vo=viktor ta=hilde ra=khaled to=fidel Antirus=EchePlosion Nuottak=putOutputIn.
|
|
|
|
